![]() Siperian legioona ja höyryurut on nuorten pokkari. |
HÖYRYURUT - OSTA...
Finlaysonin tehtaaseen on kätketty salaperäinen aarre, "keisarin voimakas kone", jota kummitukset tulevat etsimään kahdenkymmen vuoden välein, höyry-yönä.
"Höyry oli paksua ja kosteaa, se tuntui tunkeutuvan aivan kaikkialle. Oli hankala nähdä eteensä. Koko ajan oli mahdollista, että kummitus voisi ilmestyä sakean höyryn keskeltä."
Höyry-yönä on liikkeellä Siperian legioona, salaseura, jonka ovat perustaneet Jakke, Make ja Milla Murtaja, niin ja tietysti kana Madonna. Legioonalaiset ovat joutuneet taas vanhaan aikaan, nyt 1800-luvun mamselli Hydenin kovan kurin kouluun. Salaseura saa yllätysjäsenen kun Jaken isosisko Ellu talssii Finlaysonilla vastaan.
Siperian legioona ja höyryurut on toinen osa nuorten kummitushenkisestä seikkailusarjasta, jossa ollaan vanhan Finlaysonin puuvillatehtaan alueella välillä 1800-luvulla, välillä 2000-luvulla.
Pumpulienkeli Anna on kaupoissa
Mikko Lavijärven esikoisromaani Pumpulienkeli Anna kertoo 1880-luvun Tampereesta. Pumpulienkelin rakkauksista, tehtaan dramaattisista tapahtumista ja niin patruuna von Nottbeckin kuin tehtaan työläisten elämästä. Erittäin jännittävä ja romanttinen kirja. Osta täältä...
Pumpulienkeli Anna ja kirjailija Mikko Lavijärvi olivat radiossa 9.8.201 ja Hämeenkyrön Sanomissa 5.8.2010. Aamulehti kirjoitti kirjasta 26.8.2010. Kirjasta on järjestetty kirjakauppatilaisuuksia Forssassa, Porissa ja Tampereella.
Mikäli haluat maksaa Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla, Traff Finland Oy toimii ainoastaan tuotteiden ja palveluiden markkinoijana ja
lisäksi toimittaa tuotteet ostajalle. Reklamaatioista vastaa Suomen
Verkkomaksut Oy.
Suomen Verkkomaksut Oy toimii Visa, Visa Electron tai
MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa tuotteen myyjänä ja kauppa
syntyy asiakkaan ja Suomen Verkkomaksut Oy:n välille. Myyjän vastuulla
ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Suomen Verkkomaksut Oy on
myös maksun saaja.
Suomen Verkkomaksut Oy, y-tunnus: 2122839-7
Ohjelmakaari 10
40500 JYVÄSKYLÄ
Puhelin: 0207 181830
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Suomen Verkkomaksut Oy (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Suomen Verkkomaksut Oy ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
![]() |
Näsilinna vuonna 1905 - akvarelli
Taiteilija Eppu Ruorasen vuoden 1905 loisteliasta Näsilinnaa kuvaava signeerattu, 300 kappaleen painettu akvarelli, joka on myös myynnissä, 45 euroa, sis alv.
Teoksen henkilöt kuvaavat Nottbeckin suvun henkilöitä.
![]() |
Rynnäkkö läpi Tampereen
Sunnuntaiaamuna 3.4. klo 03.00 julkaistiin uutuuskirja “Rynnäkkö Läpi Tampereen” poikkeuksellisella tavalla. Lehdistö ja tamperelaiset kulkivat Kalevankankaalle Sairaanhoito-oppilaitoksen pihasta edelleen kirjailija Timo Malmin johdolla Tampereen läpi Näsilinnaan. Reitti oli sama minkä Melinin komppanian miehet kulkivat 3.4.2011 klo 03.00-05.00.
Kirja liittyy Tampereen historiaan ja sen sotaiseen talven 1918 huhtikuun alkupäiviin, jolloin valkoinen armeija ja punainen kaarti kävivät kaupungissa sisällissodan ratkaisevat taistelut
3.4.1918 klo 03.00 Melinin 170 hengen vahvuinen komppania teki rynnäkön Tampereen läpi, Kalevankankaalta Näsilinnaan. Käynnissä oli valkoisen armeijan suurhyökkäys Tampereen valtaamiseksi, mutta vain Melinin komppania onnistui murtautumaan Tammerkosken yli ja valtaamaan Näsilinnan. Komppania oli liki vuorokauden punaisen kaartin saartamana ja pakeni Näsijärven jäätä pitkin Lapinniemeen. Melinin rynnäkkö kuitenkin käänsi sodan kulun ja punainen Tampere antautui lopullisesti 6.4.1918.
![]() |
Rynnäkkö läpi Tampereen!
Rynnäkkö läpi Tampereen -kirja kertoo sisällissodan suurimmasta taistelusta keväällä 1918. Silloin valkoiset senaatin joukot hyökkäsivät ja vallankumouksellinen punainen Tampere puolusti.
Huhtikuun 3. päivänä 1918 jääkäriluutnantti Erik Gunnar Melinin johtama komppania määrättiin ryntäämään läpi kaupungin Kalevankankaalta Tammerkosken yli Mustanlahden kalliolle ja valloittamaan harjanteen päällä sijaitseva Näsilinna. Operaation tarkoitus oli tukea silloin alkanutta yleishyökkäystä kaupunkiin.
Valkoisen armeijan kolmas hyökkäys Tampereen valtaamiseksi oli käynnistynyt aamuyöllä ennen näkemättömällä tykistökeskityksellä, johon puolustajat vastasivat. Itäiset kaupunginosat, Tammela ja Kyttälä, syttyivät tuleen. Niin taistelumieli kuin pakokauhukin valtasivat etulinjan miehet ja naiset, joista suurin osa oli maaseudun ihmisiä ja ensimmäistä kertaa kaupungissa.
Tykkitulen valaisema taivas, käsittämätön jyry, räjähdysten paineaalto ja toverien silpoutuminen ympärillä olivat kuin kuvaraamatun kertomus kiirastulen tapahtumista.
Etulinjan läpi murtauduttuaan Melinin komppania sai vallattua Näsilinnan, mutta muurien suojassa miehet huomasivat olevansa yksin ja saarrettuna. Muiden valkoisten hyökkäys oli tyrehtynyt. Punakaartin vastaiskut rinnettä ylös kohti linnaa tuottivat iltaan mennessä tulosta. Melinin oli jätettävä kuolemaa kiehuva linna ja johdatettava joukkonsa rippeet takaisin alkupisteeseen Näsijärven jäätä pitkin.
UUTUUS, TILAA TÄÄLTÄ!
![]() |
Nalle Ritvola: Paluu
Sadunomainen dokumentti 1800-luvun Suomesta ja nykyhetken Afrikasta
Paluu on poikkitaiteellinen yhdistelmä matkailu- taide- ja luontokirjaa. Kirjassa on valokuvia, graafista näkökulmaa luontoon, osia luonnosta ja luonnon osien yhdistelmistä mielikuvitusluontoon.
Satumaisella tavalla Nalle Ritvola kuvaa suomalaista elämänmenoa 1800-luvulla, miten eurooppalaista ja afrikkalaista elämää ehkä katseltiin sata vuotta sitten, siitä hän loikkaa esi-isien velvoittamana tekemään dokumenttia afrikkalaisesta elämästä ja sen luonnosta.
Paluu –kirja on myös harvinainen humoristinen kuvaus luonnosta.
Nalle Ritvolan Paluu-kirja nappaa lukijansa mukaansa seikkailutarinana, matkakertomuksena ja kahden käden sormilla eri suuntiin osoittavana dokumenttina. Kirjassa Nalle päätyy komentelevan presidentti Halosen viereen.
Nyt julkaistava PALUU on kirjan toinen uudistettu painos, ensimmäinen painos on myyty loppuun taidenäyttelyssä ja painotekniikan esittelytapahtumissa.
![]() |
Kari Neilimon johdantoteksti, 19 kirjoittajaa
Kokeneet kertovat:
Suomalainen johtaja - huoju, heilu, ole terästä
Johtajuudesta kaikki on kiinni. Menestyvä yritys voisi hyvällä johtajuudella menestyä vielä paremmin. Yrityksen syöksykierre on oikaistavissa, jos sen osaa ja saa henkilökunnan uuteen vauhtiin. Työpaikkoja on monenlaisia, hyviä ja huonoja, johtajuus ratkaisee.
Suomalainen johtaja -kirja on 19 kokeneen yritysjohtajan kokoelma johtamisesta. Johtamisen käytännön ja teorian hallitsevan vuorineuvos Kari Neilimon avauskirjoituksessa määritellään johtajalle kaksi perusvaatimusta: Johdettavat seuraavat johtajaa ja organisaatio, jota hän johtaa säilyy hengissä ja menestyy.
Kirjoittajat pohtivat omia ja alaisten asenteita, ajan muutoksia. Kirjoittajien joukossa on yrittäjiä, järjestöjohtajia, yritysjohtajia ja julkisen hallinnon johtajia.
Millaisilla periaatteilla Reino-tossujen lämmintä maailmaa johdetaan? Löytyvätkö elokuvista oikeat johtajat, osaako järjestöjohtaja neuvoa yrittäjiä?
Löytyykö ydinvoimalatyömaalta 60 kansallisuuden joukosta oikea malli? Ollaanko pienissä yrityksissä rentoja ja osaavia johtajia?
Kirja on erilainen johtajakirja. Kokeneet ja itseään kouluttaneet kertovat mielenkiintoisia ja opettavaisia tarinoita teorian, kokemuksen ja toiveiden johtajamaailmasta. Tilaa kirja täältä...
![]() |
Pois Suomesta! kertoo historian karkotuksista, kaappauksista, pakolaisuudesta
Suomen historian synkkiä ja raakoja vaiheita ovat karkotukset, ihmiskaappaukset , kylien hävittämiset, raiskaukset, orjuuttaminen. Näitä kaikkia löytyy niin Ruotsin kuin Venäjän vallan ajalta ja myös itsenäisyyden ajalta.
Mielipidepakolaisuus on tuttua Suomessakin, isänmaallisten tavoitteiden vuoksi kotimaastaan on jouduttu lähtemään ja nähty joskus viisaaksi karata laittomasti.
Kotiseutuliiton pääsihteeri FT Lassi Saressalo on koonnut Pois Suomesta! –teokseen järkyttäviä tarinoita ja surullisia ihmiskohtaloita karkotetuista, kaapatuista ja karanneista Ruotsin vallan, Venäjän vallan ja itsenäisyyden ajan Suomesta.
Pois Suomesta! -kirja kertoo henkilöistä ja tapahtumien taustoista mutta samalla sitä voi lukea kuin satojen vuosien tiivistettyä historiankirjaa. Sääliksi käy vanhoja suomalaisia.
Kirjaa voi ajatella myös kannanottona erään Euroopan jo rauhoittuneen alueen pakolaishistoriaan.
![]() |
Pumpulienkeli Anna oli näyttävästi Aamulehdessä 26.8.2010
Pumpulienkeli Anna julkaistiin tilaisuudessa 25.8.2010. Toimittaja Matti Kuusela kirjoitti seuraavan päivän Aamulehteen liki kokosivun jutun Pumpulienekeli Annasta ja sen kirjoittajasta, Mikko Lavijärvestä. Tekstissä Lavijärvi kertoi kirjan syntyvaiheista, omasta taustastaan ja miten tärkeänä hän pitää myös vanhojen aikojen kuvausta.
Kirjan myynti on alkanut vauhdikkaasti erityisesti Tampereen seudulla.
![]() |
Traff-sisustus:
Nallen ilopilkkutaidetta
- Sisustukselta vaaditaan yhä persoonallisempia ja uudenlaisia ratkaisuja. Taidetta halutaan muuallekin kuin olohuoneeseen, kodin ilopilkuiksi. Olin erääseen näyttelyyni tulostanut teoksen suoraan akryylilevyn taustapuolelle ja minulta kysyttiin että tätäkö voi sitten vaikka pyyhkiä kostealla, kertoo taiteilija Nalle Ritvola.
- Se antoi ajatuksen lähteä kehittämään teoksia käyttökelpoisiksi sisustustuotteiksi.
- Teen koteihin ja julkisiin tiloihin kulutusta kestäviä teoksia, joiden tilakohtainen värimaailma on tarvittaessa yhtenäinen. Teemoina ovat toistaiseksi Afrikan sademetsät, vesi, metsien mielikuvitushyönteiset ja luontoaakkoset.
- Teoksia voidaan sijoittaa keittiön seinille – jopa lieden taakse, portaikkoihin, eteisja saunatiloihin. Design on uniikkia mutta siitä huolimatta hinta on edullinen koska teos on monistettavissa. - Ehkä niitä nähdään pian myös asuntomessuilla. Tuotanto- ja jakelusopimus Traff Finland Oy:n kanssa on tehty, sanoo Nalle Ritvola.
![]() |
Kysy ilopilkkutaiteesta
Lisää näytteitä Nallen ilopilkkutaiteesta, eri malleista ja valmiita tuotteita hintatietoineen on saatavissa alkusyksystä, yhteys Mikko Närhi 0407053183 tai mikko.narhi@traff.fi
![]() |
Tampereen ratikka-paita - nyt myös mustana
T-paidassa on kuvattu Tampereen ratikan oletetut reitit. Päätös ratikasta tehdään vuoden 2011 aikana, konsultit suunnittevat jo vaihtoehtoja ja laskevat kustannuksia lopullisen päätöksen tueksi.
Paidat ovat valkoisia, saatavana kaikki koot ja sekä naistenja miesten mallit. Ole edellä aikaasi, tilaa paita jo nyt täältä
Korttisarja Tampereen piipuista
Kymmenen postikortin sarja, joissa jokaisessa yksi Tampereen kaupunkikuvan keskeisistä savupiipuista. Kortissa on yksityiskohtaisia tietoja ja kartta sijainnista. Tulossa vähittäismyyntiin kappaleittain, verkkokaupan kautta myydään vain koko sarja, kymmenen korttia postimaksuineen 12 euroa. Tampereen piiput.
www.poiskotimaasta.fi
Pois Suomesta! - teoksen materiaalia ja keskustelua on myös www-sivuilla. Sivuilla on henkilöluettelo, paikannimiluettelo ja lähdeluettelo täydellisinä. Kirjan sisällysluettelo on aikausittain jaoteltuna. Myös osa näköiskirjasta on luettavissa.












